Vielä ainakin kolme viikkoa poissa kotoa. Tehoklooraus päättyy, mutta kokeita meidän suunnaltamme otetaan vasta ensi viikon alussa. Siitä menee viikko, että saadaan tuloksia ja vielä viikko, että kloorit ajetaan alas ja vesi on normaalia. Ainoastaan masokistit uskaltautuvat juomaan suoraan hanasta vielä tämänkään jälkeen.

Ainoastaan masokisti olisi myös eilen mennyt vr:n hissiin Tampereen rautatieasemalla. Hissi on muutoinkin hidas, joten sen sisälläkin olisi joutunu olemaan useamman minuutin ennen laiturille pääsyä. No, tällä kertaa ei menty edes sisälle. Oli joku ystävällinen laitapuolen kulkija yrittänyt avustaa siivoojia kastelemalla lattian ihan lammikolle. Ja ihan oli sen juuri tehnyt, sillä lammikko höyrysi edelleen. Niinpä palasimme uudelleen jonottamaan lippujonoon saadaksemme tuhdin kantajan rattaita ajatellen. Ja kyllä siivoojallekin ilmoitettiin, että lattia on häntä ajatellen valmiiksi kasteltu.

Kotona oli mukava käydä. Laskin vuoroin kylmää ja kuumaa vettä ja haistelin kraanasta valuvaa uimahallin tuoksua. Siitä huolimatta unohdin ottaa perheen uimavarusteet mukaan lainahuusholliin. Kaikki muu täältä jo oikeastaan löytyykin. Onneksi on mies, joka raahaa kaiken aikanaan takaisin minun ja lasten avustaessa kiukuttelulla ja väsyneellä narinalla.

Elämä on niin tylsää ja ahdistavaa kotiinpääsyä odotellessa, että en osaa kenenkään iloksi nyt edes kirjoittaa narinaa mustana valkoiselle. Ystävätkin ovat kadoksissa. Tai ainakaan en ole moisia nähnyt aikoihin. Joskus tuntuu, ettei niitä olekaan...

Pitää ensiviikonloppuna kysyä Jimiltä, että mitä mieltä hän on. Jimi on aina lähellä silloin, kun tarvitaan. Hänen sukunimensä on Beam ja nuorempi velipoikansa Beam Black. Kai sitä tässä iässä voi vaihtaa jo tuohon nuorempaan vaihtoehtoon? Tai tehdä kolmen kimpan pyytämällä mukaan myös tummaa kaveria, Colaa. Nam.