Onhan sitä jokainen ajatellut olevansa köyhä. Mekin. On tila-auto (tosin vanha), oma rivarinpätkä (siis pankin), kannettava (hajoamassa eikä virustorjunta päivity), kunnon kännykkää (typeryyksissä kytkykaupasta hankittu)...Vaan kun parisen kuukautta asuu kahta asuntoa huomaa niiden vähäistenkin köyhän ihmisen senttien häviävän.

Särkylääkkeitä pyysin kaupungilta, omaisuus kun on eri oksentelujen ja ripulien takia lääkkeisiin mennyt. Lupasivat ne maksusitoumuksella Nokian apteekkiin, kun yhteistyötä ei voi tehdä Tampereen apteekin kera. Eli siis hyvä kun mies on samalla paikkakunnalla töissä tai olisin joutunut ajamaan tuon välin ja tuhlaamaan matkaan vastaavan määrän bensaa, kuin millä olisin voinut ostaa lääkkeet vieressä sijaitsevasta putiikista. Vaan pitihän lääkkeille olla myös resepti, joten soitin sitten omalle lääkärille. Hän sitten toimittaa reseptin apteekkiin, jonka perusteella minun piti soittaa uudestaan kaupungille kertoakseni, mitä sisällyttää maksusitoumukseen. Eli siis ensi kerralla ostan masterilla tuosta kulman takaa, köyhän on liian kallista pyytää almuja.

Oma lääkäri sitten soitti pian perään. Kävin aamusella verikokeissa huonon oloni takia. Lapsista oli jännittävää katsoa, kun kerrankin äitiä pistetään. Kummastus oli suuri, äiti oli kyllä reipas eikä itkenyt, mutta miksi äiti ei saanut prinsessatarraa? Tai edes jotain koiratarraa? Niinpä...Eipä äitiä palkittu. No mutta siis tuloksiin. Hemoglobiini on 95. Naisillahan sen kuuluisin olla jonniin verran korkeampi. Normaalisti tässä tapauksessa syötäisiin rautaa ja selvittäisiin sillä. Vaan kun mehän emme toimi niinkuin normaalisti...Minuun ei rauta imeydy. Ja seuraava vaihtoehto olisi tökätä rautaa suonensisäisesti. Vaan kun ei taaskaan mennä, kuten normaalisti. Olen allerginen ja saan suonensisäisestä rautalääkityksestä sydämentykytyksiä sekä hengenahdistusta. Eli lääkäri määräsi syömään kunnon pihviä! No. Mitäpä luulette, antaako kaupunki maksusitoumuksen pihvinsyöntiin?

Ja testasin eilisiä ideoitani liian lyhyen suihkuletkun suhteen. Paska kun on uusiutuva luonnovara, joten muitakin ideoita voi kyllä vielä testailla. Uusi sonta saatiin kyllä pestyä lattialaatoista kuumalla vedellä ja paineen vaihdoksilla siihen sormiaan tökkäämättä. Vaan itse takamuksen pesusta haju tarttui niin hyvin käsiin, että öljykin lähtisi helpommalla.

Ja niistä pihveistä lääkkeinä. Piruuttani muuten kysyin maksusitoumusta. Eivät anna.