Tänään ei ole oikein blogipäivä. Pää on tyhjä eikä sormet jaksa kirjoittaa revittyään tapettia seinältä. Käytiin kotona päivän lomalla koko perhe. Täällä lainahuushollissa olo on kuin pamperssit paketissa, tiiviisti toisiaan vasten. Ja mä en voi sietää, että niskaan höngitään. Paitsi eilen illalla.

Aloitin reissussa taas haaveilemaan uudesta autosta. Tuo perheversio kun ei ole kiihtyvyysominaisuuksiltaan äitikkää miellyttävä, sen huomasi taas moottoritiellä. Kovasti vänkäsin vasemmalle kaistalle, kunnes hypermersu roikkui takaluukussa kiinni. Vitutti väistää. Eikä mun uusi auto ole mikään sikakallis erikoishieno kaara. Isin entinen avensis olisi vallan passeli. Eli ehkäpä haaveilen sitten siitä. Hyvä huomata, että haaveet ei läheskään aina ole tavoittamattomia asioita. Jos kaikki menee hyvin, voin joskus saada moisen työsuhdeautoksi kyseistä merkkiä myyvästä lafkasta.

Kaikkia haaveitaan ei onneksi edes voi toteuttaa. Eihän niitä muuten kutsuttaisi haaveiksi, vaan asioiksi joita saadaan. Ne menettäisivät arvostuksensa, arvoituksellisuutensa.

eikä enempää viiniä tälle akalle. paras siirtyä tekemään naamakirjaan vaan typeriä ja tarkoituksettomia testejä. Tai siirtyä hönkimään toisen niskaan.